Kusti -The Revenge

Jatketaanpas tätä postiosuutta. Ihan siitä syystä, että osaan kyllä arvostaa bändejä jotka osaavat ja jaksavat itseään esille nostaa. Ihan kaikki ei satasella nappaa, mutta se ei voi olla syy jättää niitä huomiotta.

Eniten huomiotani saavat tietysti ne postit jotka tulevat bändiltä itseltään, ei niinkään levy-yhtiön tai "managerin" joukkopostitukset. Ehkä se hivelee egoa että viesti osoitetaan suoraan Tarkkailijalle, mutta jos tämäkin on vain suunnitelmallista, niin ainakin se onnistuu. Itsensä mainostamisessa EI todellakaan ole mitään väärää. En edes ihan ymmärrä bändejä joiden mielestä itsensä mainostaminen olisi jotenkin epäcoolia. Pitäähän sitä itseensä luottaa. Siksi siis tämä postiosuus. Kannustukseksi.Kin.

Sestina
Sestinan musiikki vei minut ensikuulemalta Skotlantiin. Syytä en tiedä, mutta nummet tulevat jotenkin mieleen ja vaikkapa Big Country.



Euforia
Huups hei! Nämä neidithän skulaa oikein kunnolla. Viime vuonna debyyttilevynsä julkaissut bändi ei ole ihan aloittelija, ja kyllä sen huomaa soitannossa. Aikas tiukkaa ja asiallista meininkiä kaikin puolin. Kannatta ihan vasitella tsekata tuo viime vuonna ilmestynyt levy.




Half Past Never Band
Oukei, Jamiroquaita on varmaan kuunneltu ihan urakalla. Eikä siinä ole mitään moitittavaa. Varsin groovea kamaa suomalaiseksi, vaikka backbeat on hieman liian straight meikäläisen makuun. Pikkuisen sitä aciddiä olisi voinut vienyt vielä pitemmälle. Mutta varsin mukavaa. Uskoisin että livenä tämä veisi mukanaan paljon paremmin. Ei ollenkaan paha, vaikka yhtye kuulemma keskimäärin enemmänkin on hiphopin suuntaan kallellaan. Mutta eihän kukaan voi olla täydellinen...



Milesmore
Nme on luettu ja brittipoppi opiskeltu. Siitähän on toki hyvä aloittaa. Onneksi liiallinen kenkiintuijottelu jää muutamaan biisiin. Tokihan on pikkuisen järjetöntä samaan aikaan arvostella liiallisesta brittimukailusta kun samaan aikaan miettii että eihän homma vain ole liian suomalaista. Eli mun moka. Brittiläistähän tämä on, ja ihan ok sellaista. Ysäripoppoot tulee väistämättä mieleen ja näinä Stone Roses-revival aikoina siinä ei todellakaan vo olla mitään liian vintagea. Ja HYVÄ laulaja on aina se joka meikäläiselle nappaa. Ja Milesmorella on HYVÄ laulaja.




Modernistit
Olen tämän Chris Karvisen juttuja täällä julkaissut ihan siitä syystä, että olen nähnyt miehessä potentiaalia, vaikka en nyt ihan hullaantunut olekaan tähän aikaisista jutuista. En taida hullaantua tästäkään, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Mies taitaa etsiä itseään musiikin kartalla, ja suunta tuntuu olevan oikea. Pikkuisen karheampaa ja rokimpaa menoa on tämän uuden combon meno. Ja kai se Nick Trianikin siellä taustalla kummittelee. Kitaristi Jeppe Cavonius antaa ihan mukavan työnäytteen.



Pimeys
Kyllä tämä suomenkielinen poprokki on sitten kamalan vaikea juttu. Jotenkin sitä vain keskitty, ehkä liikaakin, sanoituksiin. Ja jos puhutaan seksipäiväkirjoista ja puhumisesta ja pussaamisesta, niin jää taka-alalle että itse musiikki on huomattavasti mielenkiintoisempaa.



VSP
No tämän pistän ihan siitä syystä että jos joku ymmärtäisi. Minä en. Ja pistetään ihan videona, että bändi saisi ehkä ansaitsemansa tsänssin. Olen jo muutaman antanutkin.

Kusti: The Sequel

Kusti se ei väsy polkemaan. Lootaan päivien varrella kolahtaneista posteista osa on tässä. Iso osa on vielä lajittelussa. Minne lie sitten menevät...

The Reed Fags
Turun seutu on viimeaikoina kunnostautunut indierintamalla oikein urakalla. Turun Bandstandin tämänvuotinen voittaja Reed Fags asemoituu jälleen sinne Vampire Weekend/Two Door Cinema Club-akselistolle. Samaan sarjaan niin monen nuoren bändin tavoin. Ihan niin heliseviä kitaroita ei Fagseilla ole kuin esimerkiksi kollegoillaan Auntie Maryllä tai Satellite Storiesilla, mutta selkeästi kuitenkin sen positiivisuuden kautta asioita lähestytään. Ja kun bändin jäsenten keski-ikä on 17 ja puoli ja elämä edessä, niin kaikenmaailman kyynisyys olisikin enemmän kuin väärin. Tuossa poikien suhteellisen tuore ja vakuuttava omakustanne EP Regret Cigarette.



Piilomaa 
Muistakin yhteyksistä tutun Ville Härkösen luotsaama joensuulainen yhtye kuulostaa vallan valmiilta. Kuuntelepa vaikka hieman Egotrippi-vaikutteinen kipale "Toiseen suuntaan".  Erittäinkin hittipotentiaalista poppia! Homma on ilmeisesti vielä Soundcloud-asteella, jossa nuo ensimmäiset kappaleet noin kuukausi sitten julkaistiin, mutta ainesta toki on. Stella-yhtyeen Comforting Sound-studiolla äänitetyt kappaleet toimivat bändin käyntikorttina, ja mainioina selliaisina. Keikkoja yhtye ei ole vielä ehtinyt tekemään yhtään siitä luonnollisesta syystä että Ville Härkönen vaikuttaa tällä hetkellä Etiopiassa.



Neondad
Aliaksien - Hung Dad, Lusty Dad, Feliz Navidad ja Peter von Baghdad- takana soitteleva Neondad on minulle ihka outu uutuus Oulun bändikartalla. Itse lanseeraamansa määritelmä "Oulun yliarvostetuin bändi" on mennyt läpi jo muutamassa mediassa. Tässä ei. Siksi en sitä kerrokaan. Tuossa kuitenkin bändin tuore Ep Daddylicious. Yhtyeen voi mennä itse arvottamaan lauantaina 21.4. Nuclear Nightclubille kun se soittelee yhdessä Siinain ja Tundramatiksin kanssa Rotos Loves Nuke-tapahtumassa.



Dead Cult Diaries
Sitten hypätäänkin totaalisen eri lokeroon. Ekana kai tulee mieleen se Nightwish-lokero pikkuisen enemmän kasarihenkisenä versiona ja vähemmällä mahtiponisuudella. Eikä pelkästään siksi, että äänessä on naislaulaja joka osaa hommansa. Mitään hirveän syvällistä ei tarvitse etsiä biisistä jonka nimi on "Boys n' Toys". Vaan miksipä sitä pitäisikään olla, kun itse musiikki on vallan menevää melodista hevipoppia. Samanlaisia yhtyeitä tuodaan Suomen rokkijuhlille ensi kesänäkin rekkalasteittain ulkomailta, eikä tämä jyväskyläläislähtöinen poppoo häviä noille yhtään. Kertsistä löytyy myös sitä radioystävällisyyttä minkä todistaa myös pääsy kärkikymppiin Radio Rockin RockStarba-kisassa.



New Deadline
Ja kun alettiin puhumaan siitä radioystävällisestä kertsimateriaalista, niin postiosuutemme viimeinen osallistuja taitaa ne myös. Punk-määre esiintyy yhtyeen sivuilla taajaan, mutta ihan mahdottomasti en tuosta tuoreesta sinkusta punkkia löydä. Pikkuisen erilliseltä tuntuvassa väliosassa punkahtavaa vilahtaa, mutta pääosikseen tämä on makoista pikkuisen emo-vivahteista poppia. Lahtelaispoppoo on aika samoilla laduilla kuin esimerkiksi Hey Heather. Vaikka en ihan kummankaan kohderyhmään välttämättä kuulu, niin täytyy myöntää että ammattitaitoisesti tämäkin rytmiorkesteri hommansa hoitaa. Ja laulaja osaa laulaa. Mikä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Pojilta on tulossa ensi kuussa myös EP, ja keikkaakin pukkaa täällä Oulussa 8.6. Nelivitosessa.

Kusti revisited

Auntie Mary 
Ensitahdit toivat erittäinkin vahvasti mieleen Satellite Storiesin, joten mielenkiintoni oli vangittu samantien. Varsinkin kitarasoundi on varsin tutun kuuloista. Mikä ei ole tietenkään ihme kun yhdeksi esikuvista mainitaan samainen Two Door Cinema Club.

Samankaltaisuuksia on enemmänkin. Turkulaispoikien musiikki on duurivoittoista, iloista ja nuoruuden innolla eteenpäinpuskevan positiivista. Nämä pojat ovat vielä nuorempia kuin Satelliitit, ja hoitaneet promohommat yhtä hienosti. Nettisivut on erittäin hienossa kuosissa, uusi sinkku Tenterhooks ilmestyi eilen ja musavideon julkkarikeikkakin tulossa Turussa 21.3. Ei pahalla mallilla ollenkaan, varsinkin kun itse pääasia eli musiikki on tarttuvaa ja, no, satelliittimaisen rullaavaa. Jo vuonna 2010 Turun Bandstandin voittaneelle bändille voipi huoletta ennustaa valoisaa tulevaisuutta. Kunhan muistavat jatkossakin laistaa sen kengänkärkiin tuijottelun.

Viime vuonna julkaistu EP Dance By The Lights löytyy myös Spotikasta.

 
Weepikes 
Uudelleenkasattu Weepikes sai sattuman kautta yhteistyökumppanikseen mm. Butthole Surfersien ja 22-Pistepirkon kanssa työskennelleen Mark Kramerin, joka oli ihastunut poikien 90-luvulla julkaisemaan EP-levyyn. Pojat pistivät narulle uutta tavaraa jonka Kramer kotistudiollaan miksasi ja masteroi. Yhteistyö kuulostaa onnistuneelta välillä garageenkin vivahtavalta noisepoprokilta. Punkin ja progressiivisen musiikin ristisiitoksen bändi on itse nimennyt PRONKiksi, joka jostain syystä aikalailla hyvin kuvaa soundia.



Mushmouthed Talk
Jos tuoreen levyn nimi on We Both Like Motörhead, bändi on Oulusta ja yhdeksi esikuvista mainitaan 22-Pistepirkko, niin eihän homma voi läpeensä perseellään olla. Eikä olekaan. Pirkkojen fibat kyllä puskevat selkeästi esiin, vaikka varsinaisesta matkimisesta ei Oulun poikia voikkaan syyttää. Elektroniset höpötykset pois heitettyään musiikki on enemmän kallellaan tummempisävyiseen garageen ja Lou Reedkin siellä taustalla pikkuisen välillä käy angstailemassa. Soundcloudista löytyy ihan makoisia tuotoksia tutustuttavaksi.



Swaying Wires
Indiehipster-varoitusvalo välkähtää vahvasti yhtyeen tuoretta EP-promoa luettaessa. Kun samassa lauseessa mainitaan indie/lo-fi/folk ja surrealistinen, niin odotettavissa on, että promokuvassa on Bon Iverin näköisiä miehiä ja alaspäin katseensa luoneita runotyttöjä. Vaikka promokuva melko onnistuneesti osoittaa ennakkoluulot oikeaksi, on musiikki kuitenkin positiivinen ylläri. Osaltaanhan siihen vaikuttaa tietenkin se tosiseikka, että minun heikko kohtanihan on nimenomaan nämä kaunisääniset runotytöt, ja laulaja Tiina Kärkinen on ehdottoman positiivisesti ja hienolla tavalla kumpaakin. Lionheart Records on kuulemma kiinostunut, muttei vielä sainannut. Päättäs nyt jo, kun kerran yhtyettä promoavatkin.



All Will Be Quiet
Lionheart Records on viimeaikoina ollut erittäin aktiivinen indierintamalla. Tiedotetta pukkaa semmoisella intensiteetillä että osa jää noteeraamatta, kuten tämäkin lahtelaisen bändin uusin sinkku. Toukokuussa odotettavalta esikoislevyltä irroitettu biisi on maalailevaa post-rockkia. Loppua kohti suurenevaa mahtipontisuutta positiivisesti tavoittelevaa nykyään ah niin muodissa olevaa soliti-fuzzia. Vaikka näitä alkaa siis olla jo ihan kotitarpeiksi ei tämä bändi missään nimessä ole huonoimmasta päästä. Persoonallisuutta vain hiukan jäin kaipaamaan.



JBJ/Jabaduu Jam
Kieltämättä tämä Helsinki-Espoo-akselilta ponnistava bändi on Leevinsä ja Yrjänänsä kuunnellut, kuten promossa toteavatkin. Putro ja Ylppökin voisi samaan lootaan mahtua. Melankolista perisuomalaista folksävyistä musiikkia, josta kuitenkin hiukan uupuu Leevin ilkikurisuus. Poissa on myös Yrjänän mahtipontisuus, mikä on tosin laskettava vain ja ainoastaan plussaksi. Biisit ovat pieniä tarinoita joissa ei kellään oikein mene hyvin. Promokuva ja musiikki ei natsaa ollenkaan keskenään, joten indiehipsterikurssit on jäänyt käymättä näiltä pojilta. Ehdottomasti plussan arvoinen asia tuokin.



Antti Lainas
Toinen suomipoppinsa ja iskelmänsäkin hyvin opiskellut artisti Antti Lainas mieluusti kumartaisi ehkä hiukan enemmänkin brittipoppiin. Ainakin ajoittain siihen suuntaan helisevät kitarat antavat näin ymmärtää. Melkoisen taattua suomipoppiahan tämä nyt kuitenkin Kemin pojalta on. En sitten tiedä millaisen optisen harhan suomenkieli tuo lopputulokseen. Eli kuulostaisiko tämä muka lontoonkielellä paremmalta? Voipi olla, mutta silloin kai vika löytyy kuulijan suunnasta jos ei hyvää musiikkia osaa tunnistaa oli kieli sitten mikä hyvänsä. Positiivista, ei kuitenkaan liian iskelmäradiotavaraa mielestäni. Ja tuohan on tietysti kehu. Ja Annan alullepanemaa puujalkateemaa mukaillen " Antti lainas, muttei toivottavasti liikaa". Sen kuulemme 21.3. kun debyyttilevy julkaistaan.



Tammela 33100
Jarkko Martikaista ja Kauko Röyhkää omasta mielestään yhdistelevä duo on kotikutoisessa folkpopissaan mukavan rauhallista ja pienimuotoista DIY-kamaa. Soundcloud-asteella olevasta bändistä ei raivokkaallakaan googlettamisella löydä mitään tietoa, mutta aviopari-duosta lienee kysymys. Otsikon linkin takaa löytyy lisää kamaa.



Vertigo Steps 
Suomalais-portugalilainen kansainvälinen koalitio julkaisee komannen levynsä Surface / Light portugalilaisen Ethereal Sound Works yhtiön kautta huhtikuussa. Tunnelmallista musiikkia on tarjolla ennakkomaistiaisena oheisen biisin ja  Norjan kauniissa maisemissa kuvatun videon verran. Sain etukäteen kuunneltavaksi koko levyn ja näin muutaman kuuntelukerran perusteella homma vaikuttaa varsin professionaalilta ja valmiilta. Melodisen hevin kategoriaan tämä helposti lokeroituu, HIM-vaikutteiltakaan ei voi täysin välttyä. Katatonia ja Porcupine Tree myös mainittu, sangen kulunutta ja ärsyttävääkin sanontaa käyttääkseni. Portugalilaisen Bruno A:n luotsaama bändi nojaa Niko Mankisen pätevän laulun ohella melodioihin eikä niinkään raskaaseen mättöön vaikka sitäkin mausteena on. Levyltä löytyy myös kappale "Helsinki", joten pohjoinen ulottuvuus ei lopu laulajan kotimaahan. Erittäin pätevää tavaraa genren ystäville.

Kusti reprise

Kusti on jälleen polkenut ja posti kulkenut huilakkaasti. Ja lupaukseni mukaan pistän eetteriin tarjokkaita jotka edes jonkin verran miellyttävät korvaani. Osahan on tietysti jo ehditty käsitellä monellakin blogilla, minä kun olen pikkuisen hidas näiden kanssa...

Panda Unit
Bostonin Berklee College of Musicissa vaikuttavan Ville Vokkolaisen luotsaaman Panda Unitin musiikki ei ole ihan niitä helpoiten omaksuttavia eikä sitä parane sivukorvalla kuunnella. Silloin tuo kokeellinen kitaravetoinen taidepläjäys muuttuu taustahälyksi ja kirkuviksi riitasoinnuiksi. Mutta kun tuota tarkemmin ja ajatuksella kuuntelee niin sieltähän alkaa erottua selkeitä muotoja ja välillä jopa jotain melodian tapaista. Poppareiden ei nyt kannata liikaa kuitenkaan innostua, sillä mitään korvamato-kertsejä ei tästä musiikista löydy. Kun en soittamisen tekniikasta ymmärrä vähääkään niin tyydyn vain sanomaan että ihan pähevän kuuloista avantgardea. Mutta illanviettoon tai ensitreffeille ei Panda Unitin tuoreehkoa levyä voi kuitenkaan suositella. Ellei meillä sitten ole totaalisen erilaiset käsitykset illanvietosta.



Revival Hymns
Tämähän nyt ei varsinaisesti ole mikään uusi juttu, vaan tuo alla soiva "Spew" löytyy jo lokakuussa 2011 saksalaisen I.Corrupt.Recordsin vinyylinä julkaisemalta Feathers-esikoiselta. Ajankohtaiseksi biisin tekee se, että levyä ollaan maaliskuussa julkaisemassa uudelleen CD-versiona suomalaisen Lionheart Recorsin toimesta, ja tuo biisi on sen ensimmäinen sinkkujulkaisu. Bandcambista löytyy enenmmänkin levyn musiikkia kuunteluun. Bändi tykkää kasvatella musiikkiaan pikkuhiljaa kuten vaikka Neufvoin, eikä musiikki mitään ihan jumittelua ole niin kuin bändi jossain lakonisesti totesi.

 
Isoveli
Edellinen sinkku "Tanssi tai kuole" aiheutti jonkin verran pörinää yleensä tiukasti indieen asemoituneillakin blogeilla. Saman kaltaista suomipoppia on tarjolla toisellakin sinkulla "Koti-ikävä ei minnekään". Taustoja laulaa Mira Luoti. Molemmat biisit löytyvät helmi-maaliskuun vaihteessa julkaistavalta levyltä.

 
SLKJ
Pikkuisen erilainen mielleyhtymä tulee biisin nimestä "The Angel of Death", kuin mitä sitten eetteriin kajareista tulvahtaa. SLKJ (Suomi Leijona ja Kuollut Jänis) on VUKin eli Emily Cheegerin ja Junnu Alajuuman yhteinen elektroproggis joka kuulemma toimii ystävysten omana sääntövapaana leikkikenttänä. Vaikka genre ei ole minulle se ihan läheisin, niin oikeinkin nautittavaa tummasävyistä ja kaunisäänistä laulantaa tuo biisi kuitenkin on. Kannattaa ihan tsekata kuulkaa vasitella.

 
Violet Bones
Pikkuisen puleeratun oloista post-punk-indietä soitteleva brittiläinen Violet Bones on kuulemma kotimaassaan saanut jo jonkin verran nostetta. Yhtyeen ensimmäinen levy ilmestyy maaliskuussa. Mitään erityisen järisyttävää ei Soundcloud-kuuntelun perusteella ole luvassa, mutta ihan messevää poppista kuitenkin.



Antero Lindgren 

Antero oli rehvakkaalla ja ilmeisen ironisen eeppisellä mediatiedotteella hyvällä vauhdilla matkalla pikkumeemiksi: 

"Antero Lindgren on koko 2000-luvun valmistellut debyyttilevyään Mother. Katu-uskottavuutensa Antero on hankkinut johtamalla nuoruudessaan ylistystä Keuruun helluntaikonferenssissa ja skeittaamalla."

No helmikuussa julkaistavan Mother-esikoislevyn ensimmäinen sinkku "Cigarette Stump" osoittautui kuitenkin sen verran mainioksi, että pelkän tiedotteen varassa ei miehen tarvinne ratsastaa.

 
VUK
VUK julkaisi myös omaa nimeään kantavan digitaalisen mini-LP:n jonka voi sopivaksi katsomaansa korvausta vastaan ladata täältä. Varsin valloittava uusi tuttavuus neito minulle on. Omaperäistä ja raikasta.

 
Kailo
Milja Mäkelä on yhtä ihana kuin Iisa Pykäri. Hienoja naislaulajia ei ihan vilisemällä indiepiireissä pyöri. Aivan yhtä valmista ja hittirikasta kuin Regina ei Kailo vielä ole, mutta kivoja enteitä on kuultavissa. Melko mukavan nousun on yhtye ehtinyt saada vajaan vuoden virallisen historiansa aikana. Epäilen että tällaiselle raikkaalle poppikselle on tilauksensa.
 

Kusti polkee jälleen

Kuten edellisessä posti-postauksessani lupasin, päästän eetteriin enemmänkin näitä postilootaan kolahtaneita musiikkitarjokkaita. Enemmän toki niitä joita ei ole jo ihan joka laudalla käsitelty. Vexi Salmen sanoin: Antaa kaikkien kukkien kukkia, kukkia vaan.

Club Merano 
Helsinkiläisen yhtyeen kuukausi sitten ilmestynyt ensilevy löi monet ällikällä hämyilevällä mutta raikkaalla otteellaan. Yhtyeen primus motor Harpov eli Harri Väyrynen sanaili Soundissa näin: "Perustin yhtyeen poikani Sebastianin kanssa Himalajan vuorilla Nepalissa. Kahlasimme itselleni vuosien varrella tärkeiksi muodostuneita biisiaihioita akustisella, sitarilla ja tabloilla. Löysimme yhteisen sävelen ja yhteyden.Vuorilta palattuamme rakensimme studion vanhaan sikalaan Kirkkonummelle ja kutsuimme koolle vanhoja muusikkokavereita Iisakin kirkontornia kiillottamaan."

Siinä kai tuo on sanottu. Pikkuisen psykedelisiä vaikutteita ja progea suomalaisittain sikalan tuoksun läpi maanläheisesti suodatettuna. Ehtaa meininkiä.

Latest tracks by Club Merano

Kevin
Vaikka tämä on jo ehditty aika monessakin paikassa kehua, niin en malta olla mainitsematta. Jostain kumman syystä indie-rintamalta tulee nykyään toinen toistaan laadukkaampaa musiikkia joka tuutista. Indiestä on tullut mainsteramia.

A Lonely Place by Kevin (band)

VSP
Pistetään nyt tämäkin, vaikkakaan en tiedä onko tässä meneillään vuoden suurin indie-kusetus ja meikäläinen kohteena vai ollaanko tässä ihan tosissaan matkassa. Edellinen sinkku kertoi kuulemma hiiren ja kissan välisestä suhteesta. Tämä taas papukaijan henkisestä elämästä. Jep.

Honey by VSPMUSIC

Zebra and Snake
Elektro/ambient-poppoo julkaisee ensi vuoden huhtikuussa kokopitkän, ja tarjoili tulevalta levyltä yhden biisin maistiaisiksi etukäteen. Keikkakaveri OMD pilkahtelee vahvasti, ja tulevaisuuden tusinaankin valittu bändi on genrestä enemmän tietävien mielestä valmista tavaraa kansainväliseenkin menestykseen.

Burden by Zebra and Snake

Dead Sea Navigators 
Hivenen Nick Caveen kallellaan olevaa melankolisen mahtipontista poppirokkia tarjoilee DSN uutukaisella EP-levyllään. Ei ihan tarkasti meikäläisen makuhermoon, muttei ollenkaan huonokaan.

Uncharted EP by Dead Sea Navigators

souLOfmyShoEs
Hämärän italialaisen bedroom indiepopin ystäville ( anybody there? ).

inquietudine occupazionale by souL Of my ShoEs

Chris & Salon des Refusés 
Nick Trianin miksaama bändin uusin sinkku löytyy tulevalta albumilta. Uusin sinkku on hieman melankolinen porilaistyylinen jollotus verrattuna edellisiin kipaleisiin. Stay focused, man.

Persona non Grata - EP by chrissalon

Kusti polkee...

Usein nuo sähköpostiin jysähtävät promot uhkaavat jäädä vähän pienelle käsittelylle ihan oman asenteen takia. Kukko kun ei käskien laula. Ainakaan suomalainen kukko, perkele !

Asennehan on tietysti totaalisen typerä. Bändithän vain tekevät juuri sitä mitä pitääkin. Nollabudjeteilla tällainen sissimarkkinointi on se ainoa järkevä tapa hoitaa homma. Lupaan parantaa tapani. Aloitan nyt.

STEREO SOUL FUTURE

Ensimmäisenä pistetään eetteriin Stereo Soul Future. Sen verran mielenkiintoisen kuuloinen bändi on, että se kyllä maininnan ansaitsee.

Itse yhtyeestä en tiedä kuin sen että tämä bostonilainen bändi näkee omiksi vaikutteikseen Wilcon, Spoonin ja Super Furry Animalsin. Ja tykkäävät kuulemma kovasti Beatlesista. Ja Kuulostavat ihan hyvältä.


Stereo Soul Future - Watching Circles from Stereo Soul Future on Vimeo.

Lisää musiikkia voi streamata tai downloadata täältä

I REMEMBER TAPES
Duran Duran meets Joy Division. Näin kuuluu tämän bändin oma määritelmä. Roxy Music minulla kyllä ensimmäisenä tulee mieleen. Tämä rumpukoneella vahvistettu trio tekee tuollaista hiukan säksättävää tanssittavaa brittiläistä indiepoprokkia. Ei ihan meikäläisen alaa, mutta eihän tuota nyt huononakaan voi pitää.



CHRIS & SALON DES REFUSÉS

Itse Chrisin sukunimi ei käy suoraan mistään ilmi, mutta implisiittisesti voimme päätellä että se on ilmeisemmin ihan suomalainen Karvinen. Tai sitten ei.

Muun bändin muodostavat herrat Arno Nurmisto, Jeppe Cavonius, Niklas Karvinen. Sinkkua on saatu miksaamaan indie-piireistä tuttu Nick Triani. Levykin bändiltä on tuloillaan ensi vuoden puolella. Ihan mukavaa kitaravetoista suomenkielistä indierokkenrollia. Pikkuiset emo-vibat hiipii korvaan, muttei liian häiritsevänä.

Ra(u)hantekijä / Avida Dollars - SINGLE by chrissalon

VSP 
Kun tämän bändin promosta luin kuvauksen sinkusta, luulin ehdottomasti, että nyt Tarkkailijaa pissitään silmään. Kuvaus kuuluu nimittäin näin:  "Linkeissä eka sinkku levyltä "Heartless Rat Ballad", joka käsittelee kissan ja hiiren välistä suhdetta. Videossa seikkailee Persialainen kissa nimeltä "Mau"."

VSP - Heartless Rat Ballad by VSPMUSIC

VSP Facebookissa

WEDDING CRASHERS
Tämä hesalainen indiepoppoo on jossain jopa noteerattu vuoden indietulokkaaksi. En tiedä yltääkö bändi ihan sinne asti, mutta mukavaa meininkiä poitsut on ilmoille puskeneet ihan levyksi asti. Ei mitään turhan ryppyotsaista meininkiä ja sehän on ihan mukava kun kaamos taas edessäpäin odottaa.



ISOVELI
Tässä promossa on niin hyvä saate, etten ala itse runoilemaan mitään: "ISOVELI on lopunaikojen tanssimusiikkia, jossa suomenkielinen pop kohtaa rytmimusiikin ja indiepop iskelmän. Isoveli syntyi The Policen, Madnessin, Ismo Alangon ja Leevi and The Leavingsin joukkopantua 80-luvun proto-housen tahdittaessa työntöjä. Isovelissä yhdistyy äärihedonistinen eskapismi sekä tiedostava, paikoin jopa yhteiskuntakriittinen tarkkailu." Että noin. Tarkistakaa itse.

Isoveli: Tanssi tai kuole by Exogenic Music Group

CASSIE

Tämä bändihän on kehuttu kyllä jo monellakin blogilla. Mutta mainitaan silti. Nämä runotyttöhommelit on meikäläisen juttu, mutta tässä liikutaan kyllä jo hiukan liian ambient-osastolla. Pikkuisen enemmän särmää, niin alan kiinostumaan. Laulaja Sofia Thurén on kyllä osaavan kuuloinen lyyli, joten uskonpa että tästä suunnasta vielä lisääkin kuullaan.


COSMOBILE & IKE CHIME
 " It is a blend of classic rock aesthetics (as in The Strokes), bouncy rhythms (as in Vampire Weekend), and positive energy (as in Talking Heads). The bottom line is simplicity, and how to make something out of it. No modern studio tricks were utilized and no musical virtuosity was witnessed. The songs are about making do in a Big Brother / Temptation Island world gone completely Lost. Yes, they are about survival and the album is a survival guide to the everyday jungle of concrete and commerce." Näin kuvaillaan levy-yhtiön toimesta tämän yhtyeen uusinta levyä.

Cosmobile & Ike Chime - Rough Riders by Fullsteam

HELLÄ ELÄIN
En rehellisesti osaa sanoa tästä bändistä mitään. Mutta jospa te osaisitte.



Ja olisihan noita posteja paljonkin, mutta suurin osa on jo blogeilla käsitelty moneenkin kertaan. Kaikki nämä oman 15-minuuttisensa ansaitsevat.